HiihtoVirpiniemi on parhaiten Oulun seudulla tunnettu hyvistä vaihtelevista hiihtomaastoistaan. Virpiniemi on myös tunnettu koko perheen talvisena retkeilykohteena, jossa myös on tarjolla perheen pienimmille liukumäkiä ja pulkkamäki sekä kaksi mukavaa makkaranpaistopaikkaa. Virpiniemen-Isoniemen alueen latuverkosto on monipuolinen. Tarjolla on kilpalatuja 1-2-3-ja 5 km:n lenkkeineen, kuntolatuja 3-5-10 km:n reitteineen, lisäksi yhdysladut Haukiputaalta Virpiniemeen ja Kiviniemestä Virpiniemeen, jotka samoin kuin kilpaladut ovat valaistuja latuja. Latukartat löytyvät näiltä sivuilta reittiesittelyistä. Latukunnossapidon reaaliaikainen web-seuranta otettiin käyttöön 2006, ja se avautuu suoraan etusivulta. Lisäksi keväisin avataan jääladut Virpiniemestä Kropsun saaren kautta Isoniemeen, ja sieltä edelleen Kiiminkijoen suulle Rivinnokkaan, jota pitkin pääsee sekä Haukiputaan keskustaan jokiuomaa pitkin tai pohjoiseen aina Iijokisuulle Röytän saaren kautta. Jäälatu vie myös Virpiniemestä Kellon kautta Kraaselin saareen, jossa se yhtyy Oulun kaupungin latuverkostoon. Jäälatujen teko on riippuvainen vallitsevista jääolosuhteista, kulloinenkin jäälatutilanne löytyy myös näiltä sivuilta. Jäällä Kropsun saaren luona
|